Hiljaisessa lammikossa,
kun ilta laskeutuu,
äänetön pinta rikkoutuu,
kuin vanha salaisuus.
Kiviä vasten loikkaa
vihreä varjokuva,
ja syvyyksistä kohoaa
kurnutus, lempeä laulu.
Se kantaa kosteaa yötä,
kietoo ruovikon uneen,
ja jokainen ääni on merkki,
että elämä sykkii vedessä.
Kurnutus kaikuu pimeässä,
kuin kutsu näkymättömään,
ja lammen yllä tanssivat tähdet
liittyvät laulun sävelmään.